
Kyröntarhat Oy teetti kuluttajatutkimuksen.
[Lue lisää...]
 Kyröntarhat Oy tuottaa VihreäKeiju-vihanneksia Pöytyällä, Kyrössä. Se on osa Honka Holding-konsernia, mihin kuuluu lisäksi Honkatarhat Oy ja Hevi-Kolmio Oy Honkajoella sekä Mykora Oy Kiukaisissa. Mykoralla viljellään Champ-herkkusieniä, muissa yrityksissä VihreäKeiju-tuotteita.
Asiakkaiden mielipiteet ovat aina kullanarvoista tietoa, jonka pohjalta pyritään kehittämään tuotteita ja palvelua. Asiakaskyselyn teettäminen oli pyörinyt markkinointipäällikkö Heidi Rapila-Mäyrän mielessä jo pitkään. Sillä haluttiin selvittää vastasiko yrityksen oma näkemys tuotteista asiakkaiden mielikuvia ja missä olisi parantamisen varaa.
Rapila-Mäyrä kuuli Korkeakoulukumppani-palvelusta ensimmäisen kerran Loimaan nuorkauppakamarin järjestämillä yrittäjätreffeillä. Muutamien yhteydenottojen jälkeen Turun ammattikorkeakoulun Loimaan toimipisteestä ehdotettiin tapaamista. Heillä oli potentiaalinen liiketalouden päättötyöntekijä, joka oli kiinnostunut tekemään kuluttajatutkimuksen.
– Tapaaminen osoittautui niin hyväksi, että opiskelija suoritti meille ensin työharjoittelun. Samalla hän pääsi tutustumaan organisaatioon ja tuotteisiimme ja aloitimme kuluttajakyselyn suunnittelun. Harjoittelun päätyttyä opiskelija aloitti päättötyön tekemisen. Tuloksia odotamme syksyllä 2010, kertoo Rapila-Mäyrä. Kuluttajien kuulemista tullaan jatkamaan tulevaisuudessakin. |

Yritykselle helposti päivitettävät kotisivut.
[Lue lisää...]
 Kiviainesalan yritys tarvitse uudet, helposti päivitettävät ja kansainväliseen käyttöön tarkoitetut verkkosivut. Sivujen tuli tarjota asiakkaille tietoa yrityksestä, sen toiminnasta ja tuotteiden hinnoista sekä antaa mahdollisuus tarjouspyynnön tekemiseen.
Turun ammattikorkeakoulun opiskelija Markus Collin suunnitteli ja toteutti opinnäytetyönään yrityksen toiveena olleet sivut. Verkkosivuille rajattiin tarkoin alueet, joita ylläpitäjän on mahdollista muokata. Rajoituksilla pyrittiin minimoimaan virheiden mahdollisuudet ja näin turvata sivuston ulkoasu ja sisältöasiat. Näin yritys sai helposti ylläpidettävät verkkosivut, joita maallikkokin pystyy ylläpitämään. Sivujen ulkoasu noudatteli yrityksen logon värejä ja tyyliä. |

Kieli-, viestintä- ja kulttuurikoulutusta kansainvälisessä yrityksessä
[Lue lisää...]
 Auramarine Oy on alansa johtava dieselmoottoreiden polttoaineen syöttöjärjestelmien valmistaja. Englannin kieli ja kulttuuriviestintätaidot ovat tärkeässä asemassa, koska suurin osa yrityksen asiakkaista tulee ulkomailta. Tavallisimmat viestintätavat ovat sähköpostit ja puhelinkeskustelut, jolloin tärkeää on sujuva kieli ja kulttuurintuntemus. Kulttuurintuntemus auttaa ymmärtämään, miksi neuvottelut saattavat kestää kauan, vaikka suomalaisen mielestä asian voisi hoitaa nopeamminkin.
Auramarine Oy osti Turun ammattikorkeakoulun kielikoulutuskeskuksen yrityspalveluista englannin kielen ja viestinnän koulutusta työntekijöilleen. Koulutuksessa hiottiin puhelin- ja sähköpostitaitoja ja tarkasteltiin erilaisten kulttuurien näkökulmaeroja. Asiakaslähtöisyyden varmistamiseksi koulutuksessa käytetyt materiaalit pohjautuivat yrityksen omaan päivittäiseen viestintään, jota tuettiin kouluttajan tarjoamilla materiaaleilla sekä verkossa että kontaktiopetuksessa. |

Apua tuotteen tunnetuksi tekemiseen.
[Lue lisää...]
 Lounais-Suomen Ympäristökeskus koordinoiman Ruovikkostrategia-projektin tavoitteena oli lisätä ruovikoiden hyötykäyttöä. Turun ammattikorkeakoulun opiskelija Rita Rauvola selvitti opinnäytetyössään ruokokattojen lanseerausta ja markkinointia sekä ruokokaton menestymismahdollisuuksia Nauvossa.
Ruokokatot ovat Suomessa huonosti tunnettuja ja harvinaisia. Opinnäytetyössä käsiteltiin laajasti erilaisia tapoja tuoda uusi tuote markkinoille. Lisäksi paneuduttiin tuotteen elinkaarimalliin ja tutkittiin millaisia markkinointitapoja tuotteen eri kehitysvaiheissa voi käyttää. Edelleen selvitettiin konkreettisesti, millaista kysyntää ruokokatoilla olisi Nauvossa ja miten ruokokattoja voitaisiin siellä markkinoida. Opinnäytetyö tarkasteli myös ruokokaton markkinatilannetta kilpaileviin kattomateriaaleihin verrattuna sekä ruokokattojen yleistä tunnettuutta. |
|

Petrealaiset saivat päivitetyt viestintätaidot työkalupakkiinsa.
[Lue lisää...]
 Asiakastilanteissa suullisen viestinnän onnistuminen määrittelee sen, kuinka hyvin asiakysymykset ymmärretään. Kuntoutuskeskus Petreassa on ymmärretty, että jokaisen työntekijän on aika ajoin kehitettävä viestintätaitojaan. Petrean henkilökunta onkin osallistunut Turun ammattikorkeakoulun Kielikeskuksen organisoimaan viestintäkoulutukseen, jossa on pohdittu asiantuntijan opastuksella viestinnän merkitystä ja niitä keinoja, joilla varmistetaan viestinnän ja vuorovaikutuksen onnistuminen.
Koulutuksessa painotettiin suullisen viestinnän taitojen käytännön harjoittelua. Kouluttajan mukaan kaikkein tärkeintä on saada ihminen huomaamaan oma viestintätyylinsä. Minkälainen on oma oheisviestintä, äänenkäyttötavat ja tapa ottaa yleisöön kontakti. Taitoja voi kehittää vaikka kuinka paljon, kunhan ensin tunnistetaan kehittämisen kohteet. Tärkeää on se, että asiakaspalvelutyötä tekevät ihmiset ymmärtävät olevansa viestinviejiä ja vuorovaikuttajia eivätkä ainoastaan tietyn asiasisällön esittäjiä. |
|

Suomen maatalousmuseo Sarka teetti Muinaisuuden Suomi -CD-ROMin.
[Lue lisää...]
 Suomen maatalousmuseo Sarkan mainoskampanjaprojekti tuotti vuonna 2004 www-sivut, lehtimainoksia ja ensimmäisen Suomen esihistoriaa käsittelevän CD-ROM-demon.
Mainoskampanjaprojektin pohjalta Turun ammattikorkeakoulun opiskelija Ville Lintula teki vuonna 2006 opinnäytetyönään Muinaisuuden Suomi -CD-ROMin. Tavoitteena oli tuottaa CD-ROM, joka antaisi nuorille hyvän käsityksen esi-isiemme maailmasta ja elämästä. |
|

Teollisuusyritys tilasi selvityksen kuivabulk-rahdin markkinoista.
[Lue lisää...]
 Turun yliopiston Merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskus teki suomalaisen teollisuusyrityksen toimeksiannosta selvityksen maailmanlaajuisista kuivabulk-markkinoista. Selvityksessä tarkasteltiin tärkeimpien kuivabulk-lajien sekä toimeksiantajaa kiinnostaneiden muiden bulk-lajien tonnimääriä 10 tärkeimmän viejä- ja tuojamaan satamien osalta vuonna 2006. Kuivabulk-lajeista selvityksessä olivat mukana hiili, rautamalmi, viljat, bauksiitti ja fosfaatit sekä muista bulk-lajeista muun muassa lannoitteet, sementti, kipsi, puuhioke, metalliromu, eläinten rehu ja sokeri. Selvityksen kohdealue kattoi kaikki maanosat. Selvityksestä tehtiin ei-julkinen raportti tilaajan käyttöön. |

Next Energy 2007 -seminaarin järjestäjät saivat apua käytännön asioiden hoitoon.
[Lue lisää...]
 Next Energy – Energiatulevaisuutemme -seminaari järjestettiin Salossa syksyllä 2007. Seminaarissa kansalliset ja kansainväliset puhujat esittelivät ajatuksiaan energiatulevaisuudestamme. Seminaari keräsi 44 osallistujaa ja sen järjestäjinä olivat Salon Seudun Kehittämiskeskus ja Turun yliopisto. Tilaisuudessa olivat mukana myös Salon kaupunki, Turun ammattikorkeakoulu, Millenium-palkintosäätiö, Tekniikan akateemisten liitto TEK ja Kerhokeskuskoulutyön tuki ry.
Seminaarijärjestelyihin järjestäjät saivat apua Turun yliopiston kongressitoimistosta, jonka vastuulla oli ilmoittautumisten ja maksujen vastaanotto, maksuliikenteen hoitaminen sekä seminaarin www-sivujen perusrakenteen suunnittelu ja päivitys. Ulkopuolisen tahon hoitaessa käytännön järjestelyjä jäi järjestäjille enemmän aikaa seminaarin sisällölliseen suunnitteluun. |
|

Opiskelijat tulkitsivat PMMP-yhtyeen konsertin kuuroille viittomalla.
[Lue lisää...]
 Diakonia-ammattikorkeakoulusta viittomakielen tulkeiksi valmistuneiden opiskelijoiden opinnäytetyöhön kuului toiminnallinen osa, jossa he tulkkasivat PMMP-yhtyeen konsertin kesällä 2007 Hyvinkään Sun Dance Day -tapahtumassa. Kyse oli yhteistoiminnallisesta tulkkauksesta, jossa tulkit muodostavat saumattomasti toimivan ryhmän tulkatessaan esittävää taidetta |

Kärsämäen koulun tarina dokumentiksi.
[Lue lisää...]
 Kärsämäen koulun kohtalo on ollut jo pitkään vaakalaudalla. Kärsämäen Asunnonomistajat ry on vastustanut aktiivisesti koulun lakkauttamista, ja osana vastalausettaan se tilasi Diakonia-ammattikorkeakoululta dokumentin koulusta. Opinnäytetyönä toteutetussa dokumentissa näkyy koko kouluvuosi sekä opettajien ja oppilaiden arkipäivä. Dokumentti antaa tietoa, herättää ajatuksia ja pyrkii kertomaan, että Kärsämäen koulu on ehkä vähän vanhanaikainen, mutta edelleen toimiva ja turvallinen ympäristö oppilaille.
Dokumentti on toisaalta tapa arkistoida museoviraston suojeleman koulurakennuksen tarina jälkipolville. Dokumentin rinnalla kulkee koulurakennuksesta tehty historiikki, joka sisältää kuvamateriaalia ja ääninauhoja koulun eri vuosikymmeniltä. |

Järjestö sai tukea tapahtuman markkinointiin.
[Lue lisää...]
 Atlantic Challenge International on kansainvälinen järjestö, joka edistää merimiestaitojen kehitystä ja pyrkii siirtämään perinteisiä veneenveisto- ja purjehdustaitoja tuleville sukupolville. Se järjestää eri puolilla maailmaa nuorille suunnattuja tapahtumia, joissa merimiestaitojen ohella opetellaan suvaitsevaisuutta ja kulttuurien välistä kanssakäymistä.
Yksi tapahtumista järjestettiin Suomessa vuonna 2008. Järjestön paikallistoimisto halusi selvittää miten tapahtuman markkinoinnissa onnistuttaisiin parhaalla mahdollisella tavalla. Tehtävä annettiin Åbo Akademin liiketaloustieteen laitoksen opiskelijalle, joka markkinoinnin ohella tarkasteli gradu-työssään järjestön ja sen tapahtumien julkisuuskuvan kehittämistä |

Selvityksen avulla tietoa kauppahallin asiakkaiden tyytyväisyydestä.
[Lue lisää...]
 Turun kauppahalliyhdistys halusi kerätä kauppahallin asiakkailta palautetta, jotta se pystyisi kehittämään kauppahallin toimintaa asiakkaiden toiveiden suuntaan. Turun ammattikorkeakoulun opiskelijat tekivät asiakastyytyväisyysselvityksen vuonna 2001. Selvitys osoitti, että asiakkaat ovat pääsääntöisesti tyytyväisiä kauppahallissa toimiviin yrityksiin ja niiden palveluihin. Selvitys nosti esiin kuitenkin myös kehittämisehdotuksia, joita kauppahallissa kannattaa miettiä. |

Superlon Oy tilasi 50-vuotis juhliensa kunniaksi kirjan Vaahtomuovista mukavuutta.
[Lue lisää...]
 Raumalla sijaitseva Superlon Oy on Suomen vanhin vaahtomuovitehdas. Nykyisin osana kansainvälistä konsernia toimiva tehdas perustettiin vuonna 1955 ja näin ollen vuonna 2005 juhlittiin tehtaan 50-vuotis syntymäpäiviä. Juhlan kunniaksi Superlon Oy julkaisi yhteistyössä Turun yliopiston kulttuurihistorian laitoksen kanssa kirjan Vaahtomuovista mukavuutta. Superlon Oy 1955-2005. Kirjan on kirjoittanut kulttuurihistorioitsija Aino Laine.
1950-luvulla kuluttajille esiteltiin uusia mullistavia muovilaatuja. Superlon oli näiden joukossa erilainen: tuntui pehmeältä ja painui kasaan puristettaessa. Siitä tulikin joka kodin patjatavaraa ja pian kaikkea vaahtomuovia kutsuttiin "superlooniksi". Superlon Oy:n historia ei ole kuitenkaan pelkkää pehmeää kertomusta. Tehtaan tuotevalikoimaan ovat kuuluneet paitsi patjat ja pehmusteet, myös ikkunatiivisteet, urheilumatot, äänieristelevyt, peliautomaattien sisälevyt, matkapuhelinkuoret, peräsimet, istuinaluset, stadiontuolit ja monet muut tuotteet. |
|
» Digitaalisten videolähetysten ja mobiilipalveluiden kehittäminen
Turun yliopiston informaatioteknologian laitoksen DTV Group -yrityspalvelut tarjoaa osaamista ja palveluita digitaalisten videolähetysten ja mobiilipalveluiden alalla. Yhteistyö voi olla esimerkiksi testausympäristön rakentamista uusien palveluiden testaamiseen, kenttäkokeita, lähetysjärjestelmän tai vastaanottimen algoritmin simulaatioanalyysia, alihankintatutkimusta, IPE interoperability -testausta tai teknologiakonsultaatioita. Yhteistyön tuloksena voidaan luoda esim.
- Paikallinen DVB-H verkko esimerkiksi F1-kilpailuihin, jossa palvelun käyttäjä voi valita kamerakulman tai auton, jota seuraa, nähdä tulokset reaaliajassa ja löytää taustatietoa autoista, kuljettajista ja talleista.
- Palvelu ostoskeskukseen, jossa käyttäjän puhelin vastaanottaa palvelun joka kertoo kauppojen sijainnit, parhaat tarjoukset ja tapahtumat
- Tiepalvelu, jossa puhelin vastaanottaa tietoja esim. jäisestä tienpinnasta, tietöistä ja lähestyvän huoltamon erikoistarjouksista.
» Elintarvikealan asiantuntijapalvelut
Turun yliopiston koulutus- ja kehittämiskeskuksen LounaFood-projekti edistää elintarvikealan toimijoiden yhteistyötä, etsii yrityksille sopivia yhteistyökumppaneita, ja auttaa markkinointiin liittyvissä kysymyksissä.
» Kongressipalvelut
Turun yliopiston kongressitoimisto huolehtii kongressin käytännön järjestelyistä, jotta kongressin järjestäjä voi keskittyä olennaiseen eli kongressin ohjelman suunnitteluun.
Kongressitoimisto on täyden palvelun toimisto ja hoitaa muun muassa osallistujien rekisteröinnin, majoitusjärjestelyt, sosiaalisen ohjelman, kongressin painotuotteet ja maksuliikenteen. Kongressitoimisto pitää yhteyttä luennoitsijoihin, osanottajiin sekä kokous- ja tapahtumapaikkoihin. Toimisto voi yhteistyössä järjestäjän kanssa organisoida kongressin tai kokouksen avaimet käteen -periaatteella tai hoitaa vain ennalta määritellyt osa-alueet.
Lue lisää ja jätä tarjouspyyntö kongressitoimiston omilta kotisivuilta.
» Luovien alojen asiantuntijapalvelut
Humanistisen ammattikorkeakoulun Kulttuuriyrittäjyyskeskus on luovien alojen yrityspalvelukeskus, joka tarjoaa luovien alojen neuvontaa, koulutusta ja esihautomo- ja verkostopalveluita.
- Kulttuuriverkko on yhteistyön foorumi, jossa luoville yrityksille tarjotaan yhteistyömahdollisuuksia ja markkinoita sekä asiantuntijapalveluja. Luoville ostajille etsitään verkoston yrityksistä toteuttajat luovalle tuotteelle tai palvelulle.
- Yritysneuvonta on suunnattu aloittavalle kulttuuri- tai luovan alan yrittäjälle. Yritysneuvonta palvelee alustavan yritysidean testauksessa, pitkälle mietittyjen ideoiden jalostamisessa liiketoimintasuunnitelmaksi, ja tarjoaa ohjausta luovien alojen yritystoiminnan kehittämiseen. Kaikki neuvonnat ovat maksuttomia yrittäjälle.
- Koulutukset kattavat yritystoiminnan osa-alueet laidasta laitaan.
Lue lisää ja katso ajankohtaiset tapahtumat ja koulutukset Kulttuuriyrittäjyyskeskuksen kotisivuilta.
» Merenkulun, logistiikan ja kuljetusten alan asiantuntijapalvelut
Turun yliopiston Merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskus tarjoaa meriliikenteen, logistiikan ja kuljetusten alan sekä meriteollisuuden asiantuntijapalveluita. Palvelut voivat olla koulutusta, tutkimusta tai analyyseja, tai neuvontaa. Merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskuksen osaaminen keskittyy meriteknisen teollisuuden markkinoiden, palveluiden ja asiakasryhmien analysointiin sekä kuljetusmarkkinoihin. Palvelut voivat olla esim. meriteollisuus- tai logistiikka-alojen asiakastyytyväisyystutkimuksia ja asiakashallinnan strategioita, markkinointikonsepteihin liittyviä analyyseja ja kartoituksia tai kuljetuskonseptien ja niihin liittyvien markkinointikonseptien kehittämistä. Lue lisää ja katso ajankohtaiset koulutukset Merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskuksen kotisivuilta
» Multimediapalvelut
» Tilauskirjoja ja historiikkeja
K&h-tilauskirjat toimii Turun yliopiston kulttuurihistorian oppiaineen yksikkönä. K&h-tilauskirjat on yrityshistorioiden kokenut toimittaja, joka tarjoaa ammattilaisosaamistaan teosten sisällön tuottamisessa sekä julkaisun graafisessa toteutuksessa. Toimitustyö on näin yksissä käsissä tilaustyön alun aineistovaiheesta lähtien aina valmiiksi julkaisuksi asti. k&h tarjoaa myös ratkaisuja historian esittämiseen www-sivujen muodossa. Yrityksen, kunnan, seuran tai minkä tahansa muun yhteisön historian tallentamisen ja sen julkaisemisen tullessa ajankohtaiseksi k&h-tilauskirjat ratkaisee tilaustyön käytännön toteutuksen. Lisätietoja ja yhteyshenkilön tiedot löydät yksikön kotisivuilta.
» Viestintätaidot
Turun ammattikorkeakoulu tarjoaa yrityksille ja organisaatioille monipuolista viestintäkoulutusta, joka räätälöidään asiakkaan tarpeiden ja valmiuksien mukaan. Viestintäsalkku vahvistaa koulutukseen osallistuvien esittely-, neuvottelu- ja vuorovaikutustaitoja. Viestintäsalkku voidaan tarjota yhdelle yritykselle (2-10 henkilöä) tai koulutukseen voivat osallistua yksittäiset henkilöt. Opetus toteutetaan joka yrityksen tiloissa tai ammattikorkeakoululla. Kielikeskus suosittelee 40 tunnin koulutusta, joka maksaa kymmeneltä henkilöltä 2800 € (hinnat voimassa 2009). Koulutus toteutetaan yritykselle sopivana ajankohtana ja osittain verkossa. Lue lisää ja katso esimerkkihintoja täältä.
Diakonia-ammattikorkeakoulu tarjoaa yrityksille ja työyhteisöille monipuolisia viestinnän kehittämispalveluita, jotka räätälöidään asiakkaan tarpeiden mukaan. Tyypillisiä teemoja kehittämis- ja koulutusprosesseissa ovat olleet sisäinen ja ulkoinen viestintä organisaation muutostilanteessa, organisaation viestintäkulttuurin rakentaminen ja viestinnän yhtenäistäminen sekä verkossa tapahtuvan viestinnän periaatteet. Koulutuksissa on keskitytty myös esiintymistaitoihin ja kielenhuoltoon. Diak kouluttaa Turussa ainoana korkeakouluna viittomakielen tulkkeja ja tarjoaa yrityksille myös viittomakieleen ja sen tulkkaukseen liittyvää koulutusta ja palveluita. Esimerkkejä näistä ovat viittomakielinen käännös yrityksen tuotteesta ja erilaisten tilaisuuksien tai esitysten live-tulkkaukset.
» Webcasting-seminaarit
Turun ammattikorkeakoulu tarjoaa yrityksille webcasting-palvelua. Webcasting-seminaari tarkoittaa nauhoitetun tai reaaliaikaisen esityksen toimittamista internetselaimella tai mobiililaitteella katseltavaan muotoon. Seminaarit voidaan myös taltioida myöhempää käyttöä varten. Toisaalta webcasting-seminaarit ovat edullinen tapa laajentaa esimerkiksi seminaarien kuulijakuntaa, koska sen käyttöönotto vaatii vain internetyhteyden.
» Tutustu ajankohtaisiin koulutuksiin
|